Money Honey, 742A-307

Ballyn valmistama elektromekaaninen yksikätinen vuodelta 1968. Ensimmäinen hedelmäpeli, jossa voitonmaksu tapahtui hopperista ja täten mahdollisti isommatkin voitot.

Ostin tämän elokuussa 2008, ja myin sittemmin heinäkuussa 2009. Ihan kiva peli, joskin aika samanlainen kuin Lord Sega voitoiltaan ja kelajärjestyksiltään. Erilaista tässä pelissä oli se, että kussakin kiekossa tähti-kuvio oli jonkin muun kuvion päällä eli kaksi kuviota samassa kohtaa. Lisäksi tyttö-kuvioilla missä tahansa näkyvissä voitti 18 kolikkoa.

Jackpotin sai joko ballyilla, meloneilla tai tähdillä. Samalla alkaa hissin hälytyskelloa muistuttava pirinä juhlistamaan voittoa maksun ajan. Minkä tahansa voiton suuruutta pystyi muuttamaan juottamalla kyseisen voiton johdon haluamaansa kohtaan. Jackpot pystyi olemaan ainakin 150 kolikkoa, mutta itse käytin arvona 100 kolikkoa.

Pelin säädin toimimaan 50 snt -kolikoilla, koska 20-senttisillä peli ei toiminut oikein. Hopperissa on hauska "sählypallo". Eli kun rahakasa kohoaa tarpeeksi, pallo nousee ja mikrokytkin aktivoituu. Seuraavat rahat tippuvat kassaan.

Voittokuppikin on valaistu parilla lampulla.

Sivulta http://rwatts.cdyn.com/Machines/download_area.html löytyvät Bally Electro-Mechanical Slot Machine Manual ja Bally Electro-Mechanical Troubleshooting Reference, joista lienee apua myös muille vastaavien pelien omistajille.

Katso video.

Kuvioiden määrät kiekoissa:
_ 1. kiekko 2. kiekko 3. kiekko
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
4
7
6
3
2
6
4
1
3
6
-
1
-
7
Yhteensä
20 (21)
20 (21)
20 (21)
Kuvioiden järjestykset kiekoissa:

Tarkka analyysi:

Voittokerroin
Voittoyhdistelmä
Todennäköisyys
Ilmestymistiheys
Osuus palautuksesta
100
0,01250 %
8 000,00
1,25000 %
100
0,01250 %
8 000,00
1,25000 %
100
0,01250 %
8 000,00
1,25000 %
18
0,33750 %
296,30
6,07500 %
18
/
0,40000 %
250,00
7,20000 %
14
/
0,67500 %
148,15
9,45000 %
10
/
0,60000 %
166,67
6,00000 %
10
Mystery Payout:

0,15000 %
666,67
1,50000 %
5
4,50000 %
22,22
22,50000 %
2
10,50000 %
9,52
21,00000 %
4,50*
yhteensä
17,20000 %
5,81
77,47500 %
*Keskimääräinen voittokerroin silloin kun voittaa.


Automaatti tullessa kulahtaneella alalasilla, ja vaihdon jälkeen tuliterään alkuperäiseen, jossa punainen väri on säilynyt.


Sivuprofiili.


Sisätilat on käytetty hyödyksi. Kiekkosetin ja hopperihässäkän saa molemmat erikseen irroitettua kuljetusta ja huoltoa ajatellen.

Kiekkokuviot kuvattu automaatista.

Copyright © Tero Malinen, ellei toisin mainittu

Pääsivulle